Tässä postauksessa kannustamme kouluja lukemaan hyödyt, joita mainoslahjat oppilaitoksille ja koulutusorganisaatioille voivat tuoda klassisen markkinoinnin lisäksi. Lisäksi listaamme tuotteita, jotka ovat todettu suosituiksi ja toimiviksi organisaatioiden keskuudessa.

Vaikka emme tahdo siitä vielä puhua, on oppilaitoksien työntekijöiden aika palata pian ansaituilta kesälomiltaan. Joka syksy opettajien, sekä muun henkilöstön lisäksi kymmeniä, ellei satoja uusia oppilaita aloittaa opiskelut joka vuosi joko päiväkodeissa, peruskouluissa tai korkeakouluissa.

Joka vuosi organisaatioiden tulee varmistaa menestymisensä koulujen kirjossa, jonka takia uusien ja nykyisten opiskelijoiden, sekä kouluja tukevien sponsoreiden ja yhteistyökumppaneiden muistaminen on tärkeää. Mainoslahjat voivat olla vastaus heidän muistamiseen.

Heijastimet piirrustuksella, Muurlan Murut, Asiakkaat meistä, My Happy Logo, mainoslahjat oppilaitoksille

Mainoslahjat oppilaitoksille viestivät koulusi ominaisuuksia

Erityisesti uuden hallitusohjelman myötä koulutusorganisaatiot ovat saaneet näyttävän valokeilan liittyen suomalaisen koulutuksen tason nostamiseen ja ylläpitämiseen. Tämä voi olla oiva tilaisuus monille kouluille mainostaa olemassa olevia tutkintoja tai mahdollisia uudistuksia.

Jokaisella koululla ominaisuuksia, joka tekee siitä yksilöllisen. Oli kyseessä sijainti, tutkinto tai koulurakennuksen viihtyvyys, ovat koulujen ominaisuudet valttikortteja markkinoinnissa. Ominaisuuksia hyväksi käyttämällä voit vetää puoleesi potentiaalisia oppilaita tai muita sidosryhmäläisiä.

Tahdomme auttaa organisaatioita saavuttamaan täyden potentiaalinsa mainoslahjojen avulla. Avointen ovien aikaan, jolloin potentiaaliset tulevaisuuden opiskelijat kiertävät koulusi tiluksia, tai messuilla, jossa eri koulutusorganisaatiot ovat esillä, ovat molemmat tilaisuuksia, jossa oikeanlaisten mainoslahjojen lahjoittaminen tai arpominen voi luoda pysyvän vaikutelman sidosryhmäläisille.

Logolliset, sekä muilla tärkeillä tiedoilla varustetut mainoslahjat oppilaitoksille voivat jäädä oikein suunniteltuna pysyvästi mieleen, jolloin mahdollisuudet suuremmalle määrälle liikennettä koulusi puoleen on todennäköistä.

Mikäli haluat lukea enemmän mainoslahjojen vaikutuksesta brändisi mainostamiseen ja vahvistamiseen, voit lukea siitä täältä.

Koulusi ominaisuuksien hyväksikäyttäminen

Jokaisella koululla on jokin ominaisuus, mitä he käyttävät hyväkseen markkinoinnissa. Ehkäpä koulullasi on osasto tai tietty tutkinto, joka kaipaisi kampanjointia. Ominaisuuksien esilletuominen voi tapahtua helposti ja edullisesti mainoslahjojen avulla.

Oikein suunniteltuna yksi tuote voi jäädä pysyvästi sidosryhmäläisten mieleen. Nyt on aika käydä läpi ominaisuuksien hyväksikäyttöä eri kampanjointitilanteissa eri tuotteiden avulla.

Olemassaolevien sidosryhmäläisten muistaminen

Sidosryhmäläisiksi lasketaan jokainen henkilö tai toimija, joka on kytköksissä organisaatioosi millään tapaa. Koulujen tapauksessa sidosryhmäläisiä voivat olla oppilaat ja heidän vanhemmat, opettajat, muu henkilöstö, yhteistyökumppanit ja paljon muuta.

Jotta suhde olemassa oleviin sidosryhmäläisiin säilyisi, on heitä hyvä muistaa aika ajoin. Jopa uudistukset koulusi sisäisessä toiminnassa tulisi viestiä ensin olemassa olevien sidosryhmäläisten kanssa, ennen viestimistä uusille kumppanuuksille.

Myös mainoslahjat toimivat kumppanuuksien säilyttämisessä. Olemassa olevien kumppanuuksien parasta on ensisijaisesti muistuttaa organisaatiosi olemassaolosta, sekä olla hyödyksi kumppanuuksillesi.

Tällaisessa tilanteessa kyseeseen voisi tulla tuote, jota asiakkaasi tarvitsee ja joka on koristeltu organisaatiosi värimaailmalla, sekä logolla. Ehkäpä tuubihuivi tai mikrokuituliina?

Tuubihuiveilla on monta suunnittelutapaa joista valita. Yksi vaihtoehdoista on painattaa logosi koko huivin alueelle toistuvasti, tai painattaa logo niin, että se on esillä suurena yhden kerran. Lisäksi tuubihuivin paksuuden ja materiaalin voi valita monista vaihtoehdoista. Tuubihuivit ovat takuuvarma tuote pitää sidosryhmäläiset muistettuina, sillä ne ovat edullinen, sekä monipuolinen tuote, joita jokainen tarvitsee.

Putkihuivit omalla logolla, My Happy Logo Norra Tallin Trophy

Toinen tuote, joka on vähintään yhtä hyödyllinen pimeinä kuukausina, on heijastin. Heijastimet voidaan tehdä kuvastamaan organisaatiotasi joko logolla, tai vaikka aivan uniikilla mallilla. Heijastimet ovat mitä käytetyin mainoslahja kautta aikojen sen ollessa tehokasta näkyvyyttä tuova tuote. Tällaisen lahjoittaessasi voit viestiä turvallisuuden merkitystä koulussasi.

Mikäli inspiroiduit edellämainituista tuotteista suhteiden ylläpitämiseen, tai sinulla heräsi idea muusta tuotteesta, on hyvä muistaa, että vaatimatonkin mainoslahja voi tehdä suuren vaikutuksen. Tuotteen käyttötarkoituksen moninaisuus, sekä sen visuaalisuus ovat ne kaksi ominaisuutta, joiden avulla voit tehdä pysyvän vaikutuksen.

Uusien sidosryhmäläisten vangitseminen

Mainoslahjat oppilaitoksille voivat olla erityisen tärkeitä varsinkin silloin, kun kyseessä on uusien kumppanuuksien vangitseminen. Uusia sidosryhmäläisiä voi lähestyä monella eri tavalla, mutta tehokkaimmat tavat ovat logosi esiintyminen arkipäiväisessä tuotteessa, taikka informatiivisen ja vangitsevan tiedon jakaminen.

Nyt koulusi ominaisuuksien markkinoiminen on tärkeää, sillä uniikilla piirteellä voit erottua muista. Ehkäpä koulullasi on sijainti, slogan tai kasvot, joita tahdot sidosryhmäläisten pitävän mielessään. Logosi, yhteystietosi, sekä monet tiedostot on mahdollista saada näyttävästi esille yhdenkin tehokkaan tuotteen avulla.

Virallisemmassa ympäristössä

Virallisella ympäristöllä tarkoitamme messuja tai muita tapahtumia, jossa sidosryhmäläiset voisivat olla potentiaalisia yhteistyökumppaneita. Kun tämän kaltaisissa tapahtumissa on muitakin tahoja, joiden tarkoitus on erottua joukosta, voi yksi tuote saada sinun organisaatiosi pysymään mielessä.

Esimerkiksi kortinmuotoiset USB-muistitikut toimivat känytikorttina, samalla sisällyttäen tärkeitä informatiivisia tiedostoja. Tämän tuotteen ominaisuuksia voi käyttää luovasti hyväkseen. Kortin molemmin puolin on laaja painanta-ala, johon voit painattaa logosi. Toinen puoli on taas kokonaan käytettävissä muiden tärkeiden tietojen, kuten yhteystietojen tai nettisivujen esittelemiseen. Ja mikä vielä parempaa, käyntikortti toimii myös klassisena tiedonjakovälineenä. Voit ladata tikulle kaiken tiedon olemassa olevista tutkinnoista tai muista tärkeistä tiedostoista.

Kortinmuotoinen muistitikku mahtuu käyntikortin tavoin lompakkoon muiden luottokorttien sekaan, ja erottuu sieltä uniikilla designilla. Potentiaalisille yhteistyökumppaneille tämän tapaiset mainoslahjat voivat jäädä paremmin mieleen muiden liikelahjojen seasta.

Epävirallisessa ympäristössä

Vaikkei tapahtuma, jossa uusia oppilaita tahdotaan hakevan kouluusi olekaan epävirallinen, on kohdeyleisösi tässä tilanteessa erilainen verrattuna ammattimaisiin sidosryhmiin. Jotta saat potentiaalisten oppilaiden huomion tapahtumassa, on hyvä hypätä hetkeksi heidän kenkiinsä. Voit kysyä itseltäsi, mikä on tuote, tai ominaisuus tuotteessa, joka varmasti jää mieleen?

Mikrokuituliinat ovat nykyajan nuorilla alati käytössä, oli kyseessä sitten läppärin tai älypuhelimen puhdistus. Myös tuubihuivit voivat olla hyvä pieni muisto koulun avoimista ovista.

Miksi ehdotamme yllä mainittuja tuotteita on niiden laaja painanta-ala. Logosi näkyvyys suurena keskellä tuotetta voi jättää käyttäjäänsä vaikutuksen, varsinkin mikäli kyseessä on käytännöllinen tuote. Pinta-alaa voi käyttää hyväkseen myös innovatiivisella tavalla.

Miten olisi QR koodin lisääminen tuotteeseen logosi lisäksi? Niitä viljelemällä potentiaaliset oppilaat voivat helposti käyttää koodia, joka vievät heidät hakuportaaliin tai muuhun informatiiviseen sivuun, ehkäpä jopa arvontaan! Tämä taktiikka voi olla hyvinkin mieleenpainuva, joka viestii koulusi innovatiivisuudesta.

puinen kortinmuotoinen usb-muistitikku logolla tiedon jakamiseen, MyHappyLogo

Yhteenveto

Mainoslahjat oppilaitoksille voivat iskostua sidosryhmäläisten mieleen perinteisen markkinoinnin lisäksi. Riippuen kohderyhmästä, joita haluat muistaa taikka joiden mielessä tahdot pysyä tulevaisuutta varten, koulusi ominaisuuksia, sekä tuotteitamme hyväksikäyttäen voit erottua joukosta.

Hyvänäsi voit käyttää koulusi ominaisuuksien, kuten logosi, sloganisi tai sijaintisi mainostusta, jotka oikein sommittamalla ja suunnittelemalla tuoda organisaatiollesi uusia yhteistyökumppaneita tai oppilaita.

Onneksi vielä löytyy aikaa suunnittelulle, sekä oikeiden mainostuotteiden tilaamiselle. My Happy Logo auttaa teitä mielellään koko suunnittelu- ja tilausprosessin ajan. Tsemppiä tulevalle lukukaudelle, vaikka vielä voimme nauttia kesästä täysin siemauksin!

Heijastimet ovat kirjaimellisesti näkyvää mainontaa ja heijastimet omalla muodolla tuo mukaan persoonallisuutta. Heijastimemme on helposti muokattavissa omannäköiseksi omalla logolla ja mallilla. Mikäli alkuperäisestä valkoimastamme heijastimia ei löydy sinulle sopivaa mallia, voimme auttaa luoden heijastimet yrityksesi omalla muodolla.

Heijastimet omalla muodolla voivat auttaa sinua erottumaan joukosta verrattuna klassisiin malleihin. Esimerkiksi, mikäli käytät ympyrän muotoista heijastinta ja vaikka siihen painattaisi logon, ei se herätä samalla tavalla huomioita kun täysin oman muotoinen heijastin. Pelkkä heijastimen muoto voi pistää katsojan silmään verrattuna klassisiin malleihin, eritoten silloin, mikäli brändisi edustaa jotain erityistä muotoa. Kuten chili!

Chilinmuotoiset heijastimet chiliyrittäjälle

Tässäpä oiva esimerkki! Jukka etsi yritykselleen sopivaa mallia heijastin-valikoimastamme. Koska chili ei ole yleinen muoto, kävimme chiliyrittäjämme kanssa läpi eri vaihtoehtoja mallin muodosta, lopputuloksena omanmallinen heijastin. Saimme terveiset Mr. Jukka “Fatalii” Kilpiseltä yhteistyömme jälkeen omanmallisten heijastimien parissa!

Myyn itse tuottamiani chilinsiemeniä kansainvälisesti verkkokaupassani fataliiseeds.net.
Siementen lisäksi myyn chilikirjallisuutta jota myös tuotan ammatikseni.

Tilattiin My Happy Logosta omalla muodolla ja painatuksella pehmoheijastimet, joita myydään oheistuottena.

heijastimet-omalla-mallilla-myhappylogo

Jukka_Fatalii_Chili