Kun kyse on liikelahjoista, joiden tarkoitus on edistää myyntiä, voi laatikon ulkopuolelta ajatteleminen tehdä huomattavan vaikutuksen kohdeyleisöön.

Tässä postauksessa syvennymme siihen kuinka tuubihuiveja voi sisällyttää innovatiivisesti mainoskampanjoihisi, sekä syvennymme näin tuubihuivien maailmaan tarkemmin!

Vuorovaikutteisista kokemuksista ympäristöystävällisiin aloitteisiin, nämä luovat sovellukset eivät ainoastaan lisää brändin tunnettuutta, vaan jättävät myös pysyvän vaikutuksen asiakkaisiin.

tuubihuiveja_omalla_logolla_myhappylogo

1. Taidetta ja tuubihuiveja

Yritykset valitsevat usein matalalla kynnyksellä logopainettuihin liikelahjoihinsa yrityksensä logon. Ja miksipä eivät – brändin vahvistus tapahtuu nimenomaan viljelemällä logoa mahdollisimman moneen paikkaan. Brändisi voi kuitenkin kasvattaa näkyvyyttä muin tavoin. Taitelijoiden tukeminen tässä tilanteessa voisi tulla kyseeseen.

Josset jo itse ole design yritys tai muu luovan visuaalisen tuotosten yritys, todennäköistä on, että joku työntekijöistäsi on taiteellisesti lahjakas. Tai vain jos tahdot parantaa kumppanuutta ympärilläsi olevien taiteilijoiden kanssa, tuubihuiveja hyväksikäyttäen voit saada luovia lopputuloksia, joiden näkeminen kaupungilla ja luonnossa sävähdyttää!

Tutustu siihen, miten kumppanuus paikallisten taiteilijoiden kanssa voi muuttaa putkihuiveja puettaviksi taideteoksiksi. Ehkäpä yhteistyö markkinointikampanjaan voisi tulla kyseeseen, jossa visuaalisena nähtävyytenä käytät taiteilijoiden teoksia. Ehkäpä tahdot suurena yrityksenä tukea taiteilijoiden teosten näkyvyyttä.

Keskustelkaa mahdollisuudesta sisällyttää huiveihin ainutlaatuisia malleja, kuvituksia tai kuvioita. Jopa ainutlaatuisen fontin voi sisällyttää tuubihuiveihin, jolloin niistä tulisi rajoitetun erän keräilyesineitä, jotka vetoavat taiteen harrastajiin ja muotitietoisiin henkilöihin.

Korosta, miten tämä yhteistyö voi edistää yhteisöllisyyttä ja tukea paikallisia lahjakkuuksia ja samalla mainostaa brändiäsi. Molemmat osapuolet voivat hyötyä kumppanuudesta.

Taiteen painattaminen tuubihuiveihin on helppoa! Vaikkei lopputulos ole täysin sama kuin alkuperäinen öljymaalaus, painatustekniikkamme takaavat elinvoimaiset värit ja muodot tuubihuiveihin. Tahdomme toki esittää esimerkin: Suomalainen taiteilijanuori Uuno luo taidettaan älypuhelimellaan ja sai aikaan grafiikkaa, joka sopi tuubihuiveihin kuin nyrkki silmään. Tämä aikaansaannos toi näkyvyyttä yhteisölle ja perheenjäsenille, ja ilahduttaa, sekä tukee Uunoa aina tuubihuivien ollessa käytössä.

Taiteen painattaminen tuubihuiveihin voi siis ilahduttaa ja tukea paikallisia taiteilijoita yhteistyössä suurempien yritysten kanssa. Onhan taiteilijoiden elinkeino tuottaa taidetta, ja taiteen merkitys tulevaisuudessa kasvaa entisestään.

2. Tuubihuivien sosiaalinen vaikutus

Vaikkakin liikelahjojen ensisijainen tarkoitus onkin brändin mainostaminen, voi se olla paljon muuta! Voit tehdä päivän hyvän teon helposti tuubihuivien avulla.

Osoita, miten putkihuiveja voidaan käyttää hyväntekeväisyyden tukemiseen. Kerro tarinoita yhteistyöstä voittoa tavoittelemattomien järjestöjen kanssa tai aloitteista, joissa osa jokaisesta myydystä huivista saadusta tuotosta menee tiettyyn yhteiskunnalliseen tarkoitukseen. Keskustele tämän myönteisestä vaikutuksesta yhteisöihin ja näytä brändiisi merkkinä, joka välittää vaikuttamisesta.

Elävänä esimerkkinä tahdomme mainita oman yhteistyömme Ukraina Talon kanssa. Lahjoittamalla tuubihuivit Ukrainan rintamasotilaille tuimme paikallisesti ukrainalaisia sotilaita. Voit lukea tarinan täältä.

Tuubihuiveja voi käyttää sosiaalisen hyvän tekemiseen niiden ollessa monipuolinen tuote, joiden käyttötarkoituksia on monia. Sosiaalisen hyvän lisäksi tuubihuivien jatkuva käyttö näyttäytyy myös mainostamismielessä. Tuubihuivien käyttäjät levittävät varmasti lahjoitus-tarinaa ulkopuoliselle, luoden brändillesi positiivisen imagon!

3. Kestävän tuotteen vaikutukset

Kestävää kehitystä edistävät tuotteet, palvelut ja tuotantomenetelmät ovat nykyään suurennuslasin alla tarkkailtavana. Yrityksillä paine kasvaa näkyä yleisölleen ekologisena, mutta pienienkin tekojen merkitys on suuri pitkällä juoksulla.

Yrityksesi voi käsitellä kasvavaa huolta kestävyydestä ja ympäristötietoisuudesta. Putkihuivien avulla voit korostaa kierrätysmateriaalien käyttöä samalla, kun kampanjoit yrityksesi siirtymistä vihreämpiin tuotteisiin ja palveluihin.

Tuubihuivimme on mahdollista tuottaa rPet-materiaalista, joka on tehty kierrätetyistä muovipulloista. Lisäksi pakkausmateriaalit on mahdollista valita ekologisimmista vaihtoehdoista, kuten kartonkisista käärepakkauksista.

Voit esitellä tuubihuiveja kestävänä myynninedistämisvaihtoehtona, sekä korostaa kierrätysmateriaalien käyttöä. Keskustellessa ympäristöystävällisistä tuotteesta, värjäysmenetelmistä ja pakkausvalinnoista voit linjata ympäristöystävällisyyden helposti brändisi arvojen kanssa.

Sitoutumisesi ympäristöön mainosmateriaalien käytöllä voit osoittaa ympäristöystävällisyyttä, sekä houkutella ympäristötietoisia asiakkaita, jotka arvostavat yrityksiä, jotka asettavat kestävän kehityksen etusijalle.

4. Tuubihuivien käyttö seikkailuissa

Tukeeko tai järjestääkö yrityksesi tapahtumia, jotka ovat kytköksissä mainoskampanjointiin, tai voisivat olla? Olivat ne sitten urheilullisia, seikkailullisia tai leikkimielisiä tapahtumia, tulevien vuosien kävijämäärän voi kasvattaa heitä tapahtumasta muistuttavan tuubihuivin myötä.

Voit korostaa miten tuubihuiveja voidaan hyödyntää seikkailuun perustuvissa mainoskampanjoissa. Kun kannustat asiakkaita osallistumaan ulkoiluhaasteisiin, kuten vaellusreitteihin tai vaikka geokätköilyyn, on tuubihuivien käyttö välttämätöntä.

Kun lahjoitat tuubihuiveja logolla tämän tyylisissä tapahtumissa, voi vuorovaikutteinen kokemus innostaa osallistujia suorittaa sekä osallistua uudelleen. Tuubihuivien käyttö porkkanana ei ainoastaan innosta, vaan myös esittelee brändinne seikkailua, tutkimusmatkailua, sekä hauskanpitoa arvostavana yrityksenä!

Tuubihuivien käyttö ei tarvitse siis olla tylsää ja rutiininomaista mainostusta, vaan niiden käyttömahdollisuudet ovat itsestä kiinni.

Tuubihuivit omalla logopainatuksella myhappylogo.com

5. Tekniikan integrointi

Tiedätkö, että voit yhdistää tuubihuiveihin myös sävähdyksen teknologiaa?

Voit tutkia teknologian ja myynninedistämistuotteiden risteyskohtia sisällyttämällä innovatiivisia ominaisuuksia putkihuiveihin.

Kuinka olisivat QR-koodit, joita skannatessa asikkaasi voivat saada yksinoikeudella tarjouksen, kulissien takana olevaa sisältöä tai interaktiivisia kokemuksia, kuten linkin peliin! Näin kauppiaat voivat parantaa asiakaskokemusta, sisällöntuottavat voivat jakaa yksilöllistä sisältöä .

Korostakaa ainutlaatuista ja nykyaikaista lähestymistapaa, jonka tämä tuo mainoskampanjoihinne ja joka vetoaa tekniikkaa ja innovatiivisuutta arvostaviin yleisöihin.

Toistaiseksi emme olekaan vastaanottaneetkaan tällaista luovaa tilausta, joten sinä voisit olla ensimmäinen! Luovat tavat liikelahjojen yhteydessä voivat muistuttaa yritystäsi innovatiivisena kumppanina, joilla ei ideat lopu edes markkinoinnin yhteydessä.

My Happy Logo matkassa mukana

Tuubihuiveja voikin käyttää tavoin joita ennen ei olla nähty! Yhteisömme kehittyessä huimaa vauhtia, yritämme mekin pysyä trendeissä mukana parhaamme mukaan.

Kaikki ideat tuubihuiveihin liittyen ovat tervetulleita. Ehkäpä sinulla on design-idea jota mekään emme ole keksineet kahden vuosikymmenenkin kokemuksen jälkeen. Ota meihin rohkeasti yhteyttä, ja autamme sinua tuubihuivien suunnitteluprosessissa.

Putkihuivit ovat suosittu tuote jokapäiväiseen käyttöön, matkusteluun, urheiluun, sekä kaikkeen siltä väliltä.

Tuubihuivit suojaavat käyttäjäänsä sekä vilustumiselta pakkaspäivinä, että auringonsäteilyltä poutaisina päivinä.

Koska kyseessä on niin käytännöllinen tuote, on se helppo ottaa käyttöön myös yrityksesi mainontatarkoituksiin. 

putkihuivit_myhappylogo

Putkihuivit yritysten mainoskampanjointiin

Tuubihuivien, buffiien tai bandanoiden käyttö on suosittua juuri niiden käytännöllisyyden takia. Yhä useammat yritykset ovat alkaneet lahjoittamaan logollaan varustettuja tuubihuiveja sekä työntekijöilleen, että yhteistyökumppaneilleen. 

Putkihuivit ovat käytettäessä aina esittämässä logoasi näkyvästi. Koska tuubihuivia käytetään usein kaulassa kylmän varalta, päähineenä, ja kesäisin kasvojen, sekä hiusten suojana, on logosi aina näkyvällä paikalla. Tämän takia logolla varustetut putkihuivit ovat yhä suositumpi liikelahja.

Tuubihuiveja yrityksen logolla käytetään usein

Tuubihuivit yrityksen designilla

My Happy Logo antaa asiakkailleen mahdollisuuden suunnitella itselleen miellyttävän tuubihuivin: tuubihuiveihin on mahdollista painaa mieluisa kuva tai logo, ja värityksen hinnasta, tai muotoilun monimutkaisuudesta huolimatta, tuotteen hinta pysyy samana. On myös oleellista tietää, että mitä enemmän tilaat samankaltaisia tuubihuiveja, sitä edullisempi huivin yksikköhinnasta tulee, verrattuna pienempään tilaukseen.

Esimerkkinä, 100 tuubihuivin tilauksessa yksikköhinta huiville on 2,29 €, kun taas 500 huivin tilauksessa hinta on 1,45 €. 

Putkihuivien painatuksessa käytetään asianmukaista painoteknologiaa, joka takaa yhtenäiset, sekä laadukkaat värit ja näin ollen takaa tuotteen hyvän ulkonäön. Lisäksi käytämme ainoastaan myrkyttömiä ja turvallisia värejä, joilla keskitytään laadukkaiden ja mukavien tuubihuivien luomiseen.

Lisäksi suunnitellessa on mahdollisuus valita itselleen sopiva vaihtoehto tuubihuivin materiaalille, paksuudelle, värille, koolle, sekä pakkaukselle, joka vastaa yrityksen visuaalista näkemystä. Tuubihuiveissa käytetään RPET materiaalia, joka on ekologinen ja tuotettu kierrätetystä muovista. Näin käytännöllisestä liikelahjasta saa myös ympäristöystävällisen lahjavaihtoehdon.

Pyydä tarjous My Happy Logon nettisivulta

My Happy Logo tarjoaa yrityksille mahdollisuuden tilata tuubihuivit omalla muotoilulla tai logolla isommilla määrillä, alkaen 50 kappaleesta. 

Tuubihuivien pikalähetys on noin 10 päivää, ja normaalitoimitus 14 päivää, joka tekee tuubihuivien tilaamisesta melko joustavaa. Joten, on mahdollista tilata suuri määrä tuubihuiveja vain puolitoista viikkoa ennen kokousta, tai tapahtumaa. 

Pyydä tarjousta helposti My Happy Logon nettisivuilta!



Etsitkö tiettyä tuotetta?

Autamme sinua löytämään ja suunnittelemaan liikelahjan joka sopii tarkoituksiisi

Löytääksesi innovatiivisen tavan kasvattaa brändisi näkyvyyttä, sekä herättääksesi fanien mielenkiinnon urheilutapahtumien valtakunnassa on eri tärkeää.

Yksi tehokas tapa kasvattaa suosiota on logo-painetut tuubihuivit. Nämä monikäyttöiset asusteet eivät ainoastaan ole käytännöllisiä, mutta antavat uniikin tilaisuuden mainostaa urheilutapahtumien aikana.

tuubihuivit urheilutapahtumissa

Urheilutapahtumissa käy kannattajia sukupuolesta tai iästä riippumatta, kattaen nykyiset, sekä tulevaisuuden kuluttajat. Urheilutapahtumat ovat myös henkireikä tasapainoiseen elämänlaatuun, ja kaikki ureilutapahtumia kannattavat otetaan avosylin vastaan. Urheilutapahtumat vetävät paljon porukkaa ja rahaa, joten myös sinä voisit hyötyä näistä tapahtumista.

Tässä postauksessa perehdymme siihen, miksi logo-painetut tuubihuivit toimivat tehokkaana, sekä näkyvänä mainonta-alustana urheilutapahtumissa. Korostamme tuubihuivien kykyä parantaa brändinäkyvyyttä, kasvattaa fanien lojaalisuutta, sekä yhteisöllisyyden luomisen tunnetta.

Lisää brändi-näkyvyyttä

Yksi ensisijaisista hyödyistä, joita brändin logolla painetut tuubuhuivit tuovat urheilutapahtumissa, on huomattava tehostus mainonnassa. Urheilutapahtuman sivustakatsojat käyttävät usein tuubihuiveja kannatuksen symbolina. Heidän lempi joukkueensa, urheilijansa, tai näiden urheilijoiden sponsorit ovat usein edustettuna sivustakatsojien asusteissa.

Mikäli brändisi logo koristaa näitä tuubihuiveja, luot samalla erittäin näkyvää mainostusta, jonka näkevät kaikki urheilutapahtumiin osallistuneet, sekä he, jotka seuraavat tapahtumaa median välityksellä. Joka kerta, kun kannattajat käyttävät huivia kaulassaan, tai vaihtoehtoisesti heiluttavat niitä käsissään, brändisi on isona osana tapahtuman luomaa tunnelmaa. Tämä nappaa katsojien, sekä potentiaalisten asiakkaiden huomion.

Parantunut brändin tunnistaminen

Logo-painetut tuubihuivit ei ainoastaan hyödytä brändiäsi näkyvyydessä – Ne edustavat myös parantunutta brändin tunnistamista. Logosi toistuva näkyvyys urheilutapahtumissa auttaa luomaan vahvan yhteyden brändisi, sekä urheilutapahtuman luoman jännityksen ja intohimon välille.

Kun fanit näkevät logosi tuubihuiveissa toistuvasti urheilutapahtuman aikana, se kasvattaa brändisi tunnistettavuutta, sekä luo luottamuksen tunteen brändiäsi kohtaan. Toistuva näkyvyys auttaa kuluttajia muistamaan brändisi tehdessään ostopäätöksiä.

Fanien mielenkiinnon herättäminen

Logolliset tuubihuivit tarjoavat uniikin mahdollisuuden herättää faneissa mielenkiintoa ja lojaalisuutta. Kun sivustakatsojat käyttävät logopainettuja huiveja, heistä tulee automaattisesti brändisi lähettiläitä ilmaisten kannatusta ja intoa, sekä urheilua, että yritystäsi kohtaan. Tämä yhteys voi luoda pitkäaikaisia suhteita brändisi kanssa.

Fanit vaalivat tuotteita, jotka edustavat heidän ihailun kohteitaan, joka luo näkyvyyttä myös urheilutapahtumien ulkopuolella. Kun pääset urheilun kannattajien hyvälle puolelle, logo-painetut tuubihuivit toimivat voimakkaana työkaluna mainostusta varten.

Monikäyttöisyys ja käytännöllisyys

Tuubihuivit ovat muutakin kuin tehokas mainostuote. Ne ovat samalla monikäyttöinen asuste, jota voi käyttää monella eri tavalla, suojaten mm. Tuulelta, kylmältä ilmalta, tai auringolta ulkoilma-tapahtumissa. Tuotteen monipuolisuus varmistaa niiden käyttäjien käyttävän tuubihuiveja urheilutapahtumien ulkopuolella, vieden mainoksen mennessään moniin eri tapahtumiin ja tilanteisiin.

Lisäksi tuubihuivien käytännöllisyys ja monikäyttöisyys luo käyttäjilleen arvoa, joka lisää entisestään kiintymystä, sekä toistuvaa näkyvyyttä brändillesi.

Mikäli tahdot nähdä My Happy Logon suositukset logo-painettujen tuubihuivien käyttöön, käy katsomassa video täältä!

Kustannustehokasta mainontaa

Kun vertaa tuubihuiveja perinteiseen mainontaan, ovat logo-painetut huivit paljon kustannustehokkaampi vaihtoehto. Huivien tuotantohinnat ovat verrattaen edulliset, ja niiden kestävyys takaa jatkuvaa näkyvyyttä logollesi.

Toisin kun maksetuissa mainoksissa ja mainostauluissa, joiden elinaika voi olla lyhyt, tuubihuivit takaavat käytön ympärivuotisesti, ja niiden käyttöä voi jatkaa jokaisen kauden jälkeen aina uudelleen. Tämä takaa jatkuvaa näkyvyyttä ilman jatkuvaa investointia markkinointiin.

Kaiken päälle, potentiaali putkihuivien kulkeutumisesta urheilutapahtumien ulkopuolelle on suuri, sillä fanit käyttävät fanituotteita monissa sosiaalisissa tapahtumissa. Faneista saa helposti kävelevän mainostaulun brändillesi.

Yhteenvetona, tuubihuivit, johon on painettu brändisi logo tarjoaa laajan skaalan hyötyjä edulliseen mainontaan urheilutapahtumissa. Ne luovat logollesi näkyvyyttä, parantaen siten tunnettavuutta. Urheilutapahtumia katsomassa olevat kannattajat tykkäävät varmasti hyvää, mikäli yrityksesi ottaa kantaa urheilutapahtumiin.

Tuubihuivit yrityksesi osana urheilutapahtumaa

Onko työntekijöittesi tarkoitus osallistua urheilutapahtumaan joukkueena osana tiimisi virkistyjäisiä? Mikäli vastasit kysymykseen kyllä, on logollisista tuubihuiveista sinulle vielä lisähyötyä!

Mikäli kaikki tapahtumaan osallistuvat käyttävät tuubihuivia yrityksesi logolla ja suorittavat tehtäviä yhdessä, on edustamasi brändi tällöin selkeän tarkkailun kohteena.

Kun yrityksesi logo on edustettuna työntekijöidesi yllä urheilutapahtumassa, annat samalla hyvän vaikutelman yrityksestäsi työnantajana, joka tukee tiiminsä työhyvinvointia urheilun parissa. Tämä on tänä päivänä arvo, jota ulkopuoliset arvostavat suuresti.

My Happy Logo osana matkaasi näkyvyyteen

Me My Happy Logolla tarjoamme laajan valikoiman tuubihuiveja eri tarkoituksiin. Löydät varmasti kanssamme itsellesi sopivan tuubihuivin. Parasta on, että saat itse valita värin joka kuvastaa brändiäsi parhaiten, sekä painattaa logosi huiviin monista eri painantatyyleistä. Mikäli tarvitset avustusta valinnassa, älä epäröi ottaa meihin yhteyttä!


Uunon Grafiikkatyöstä Putkihuiviin

Uuno Palosaari on oululainen kehitysvammainen taitelijanuori, joka harrastaa värikkään ja iloisen taidegrafiikan luomisen kännykällään. Uuno on itseoppinut harrastelija, ja hän on myöhemmin myynyt taidettaan, sekä esittänyt taidettaan mm. Oulun seurakuntayhtymän tiloissa. Hän on kuvittanut jopa kirjan nimeltään Siunaa Just Nyt (Kirjapaja 2021), ja hänen työnsä annin kohokohta on Uunon elämästä julkaistava kirja, jonka Uuno kuvittaa itse.

Putkihuivit Pienmuotoisena Kesätyönä

Uunon äiti, Satu, löysi yrityksemme nettisivut ja halusi alkaa suunnittelemaan Uunon grafiikkatyöstä putkihuiveja. Syntyi yhteistyö, jonka tuloksena syntyi putkihuivi omalla grafiikalla! Putkihuivien tarkoituksena on tukea Uunon pienmuotoista työtä myymällä pienen erän putkihuiveja. Sittemmin niitä on lahjoitettu myös perheenjäsenille ja ystäville. Uuno kirjoitti omin käsin jokaisen huivin mukaan kortin ”Lämpöä sinulle! T: Uuno. ” Huivit loppuivat alkuunsa ja nyt on uusi tilaus tehty joulupukin konttia silmällä pitäen. Ihmiset rakastavat Uunon elämäniloista grafiikkaa.  Uunon elämästä kerrotaan muun muassa Elämänmausta tinkimättä-blogissa.

putkihuivi-omalla-grafiikalla-uuno-palosaari-myhappylogo

Kuvassa Uuno Palosaari ja vanhempansa Satu ja Markku uudet huivit kaulassa.

Putkihuivi omalla grafiikalla

Mikäli sinulla on suunnitteilla oman grafiikan tai oman logon mainonta putkihuivien muodossa, käy katsomassa tarjontamme putkihuiveistamme täältä, tai ota meihin rohkeasti yhteyttä! Putkihuivit ovat helppo tapa lisätä näkyvyyttä käytännöllisesti. Putkihuivit lämmittävät talvisin, ja suojaavat myös auringolta kesäisin. Ne ovat helposti muokattavista moniin käyttötilanteisiin, ja ovat siksi käytännöllinen ja näkyvä mainos.